Uutiset
Oodi-konsortio
Oodi-konsortio on suomalaisten yliopistojen yhteistyöelin, jonka tehtävänä on tuottaa kustannustehokkaasti parhaita käytäntöjä tukeva, tehokas ja helppokäyttöinen opintotietojärjestelmä sekä siihen liittyvät kattavat ja luotettavat tietopalvelut kaikille opiskelu-, opetus- ja päätöksentekoprosessiin osallistuville toimijoille. Se tukee myös suomalaisten yliopistojen opintohallintojen toimintamallien yhtenäistämistä.
Konsortion toiminnasta ja organisoinnista on sovittu Oodi-yliopistojen välisellä konsortiosopimuksella. Konsortio on avoin kaikille suomalaisille yliopistoille. Liittymismaksua ei peritä. Oodi-konsortion rahoitus perustuu jäsenmaksuihin, jotka määräytyvät yliopistojen tutkinto-opiskelijoiden määrän mukaan.
Johtoryhmä
Konsortiota johtaa johtoryhmä, johon kuuluu jokaisesta jäsenyliopistosta opintoasiain sekä tietohallinnon edustaja. Johtoryhmässä voidaan äänestää päätöksistä äänimäärän mukaisesti, mutta käytännössä asioista sovitaan yhteisesti eikä äänimäärien laskemiseen ole ollut tarvetta. Johtoryhmä toimii strategisen roolinsa ohella myös yliopistojen välisenä keskustelufoorumina opintohallinnon ja tietohallinnon yhteisissä kysymyksissä. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii kehittämispäällikkö Päivi Pakkanen Helsingin yliopistosta. Varapuheenjohtajana on opintoasiain päällikkö Anneli Lappalainen Teknillisestä korkeakoulusta.
Työvaliokunta
Projektien ohjausryhmänä toimii viisihenkinen työvaliokunta. Työvaliokunnan puheenjohtajana toimii IT-palvelujohtaja Kari Välimäki Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Varapuheenjohtaja on johtaja Kuno Öhrman Hankenista.
Oodi Kehitys
Konsortion päivittäisestä toiminnasta vastaa Oodi Kehitys, joka organisoi kehitystoimintaa yhteisten linjausten mukaisesti. Järjestelmän kehittäminen tapahtuu projektiryhmissä, joihin osallistuu yliopistojen asiantuntijoita.
Kirjautuminen
Uusimmat blogimerkinnät
- Oodin rajapintojen tila
- Raketti ytimestä palveluihin
- Oppimisympäristöt ja integraatiot - kuulumisia
- Hops-työkalusta opiskelijan käyttöliittymäksi...
- Uuden uljaan uumoilua
- Syvällistä dokumentaatiota
- Vuoden 2010 työlista
- Ja nyt jotain aivan muuta!
- Kevään version painopisteenä OodiHOPSin parannukset
- Virtuaalikorkeakoulupäivät ja rajapintakoulu