Käynnissä olevat hankkeet

OodiWS-projekti käynnistyi joulukuussa 2008 ja tuotti rajapinta-arkkitehtuurin sekä joukon web service -palveluja. Projektin ensimmäinen vaihe päättyi kesäkuussa 2009. Parhaillaan tuotetaan tarpeelliseksi havaittuja lisäpalveluita mm. OpeOodin tarpeisiin.
 
OpeOodi-projekti uudistaa opettajan toiminnallisuuden. Moduuli rakennetaan rajapintojen päälle. Moduulin kilpailutus käynnistyy syksyn aikana.
 
Ylläpidon uudistaminen on pidempiaikainen prosessi joka on projektoitu omaksi työkohteekseen. Palvelupyyntöjen käsittelyä tehostetaan ja yksinkertaistetaan. Versiokäytäntöjä uudistetaan tarpeen mukaan.
 
Käyttöliittymästandardin tuottaminen on myös työlistalla. Määrittelyä pyritään viemään eteenpäin interaktiivisesti siten, että kaikki työkohteesta kiinnostuneet voivat seurata työn etenemistä ja aktiivisesti kommentoida ja kenties myös tuottaa tietoa.
 
Kertakirjautumisesta (SSO) pidetään ensimmäinen työpaja Turussa Oodin teknisen iltapäivän yhteydessä ja työtä jatketaan sen pohjalta eteenpäin.