Uutiset
Ylläpitomallin esittely johtoryhmälle
Oodi-konsortion johtoryhmä on parhaillaan koolla CSC:n multimedialuokassa ja viidessä etäpisteessä. Minä ja kolleegani Jorma ja Jaana kävimme esittäytymässä johtoryhmälle ja samalla selvittämässä heille Oodi kehityksen pääosa-alueiden tilanteen: ws-rajapintaprojekti (Jorma), OpeOodin kehitys (Jaana) ja minä esitin katsauksen Oodin ylläpitomallin rakentamiseen.
Oodin ylläpitomalli tarkoittaa kokonaisuutta, missä yliopistojen asiantuntijoiden, Oodi kehityksen ja toimittajien (lähinnä Logican) yhteistyössä tuotetaan muutoksia, uusia ominaisuuksia ja korjauksia nykyiseen Oodi-kokonaisuuteen. Tilanne on sellainen, että virallisesti nyt ei ole voimassa mitään mallia, tosin luonnos tulevasta mallista ohjaa nykyistä toimintaa lähinnä ylläpitomallia tukevan työkalun, Jiran työnkulun avulla.
Juoni on sellainen, että ylläpitomallin luonnos on käytössä ja sitä kehitetään kokoajan. Kehityksen tärkein osa on nyt puolessa välissä oleva yliopistokierros ja sen jälkeen päästään neuvottelemaan toimittajan kanssa. Uusi, ITILin Change Management-prosessin mukainen ylläpitomalli vahvistettaisiin käyttöön version 2.9 ilmestyttyä, viimeistään OIG:ssä 25-26.11.2009. Ylläpitomalli on henkilökohtainen savottani ja hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksesta valmistuneena yritän ymmärtää tehdä mallista tuloksia eikä itse mallia tukevan ;-) . Toistaiseksi työvaliokunnassa ja jo tapaamissani yliopistoissa vastaanotto on ollut positiivista. Ja kehittävää, malli elää kokoajan.
Pihvi ylläpitomallissa on jakaa asiat kahteen pääluokkaan: asiantuntijakäsittelyssä ratkaistaviin "pieniin asioihin" ja yhteisesti valitun version painopisteen työryhmävetoiseen työstämiseen.
Pieni tarkoittaa sekä työmäärältään pientä että merkitykseltään sellaista, että asia ei esimerkiksi uhkaa jonkin yliopiston prosesseja. Näitä ovat suurin osa ylläpitomallin piirissä olevista asioista. Asiantuntijakäsittely tarkoittaa sitä, että asian ratkaisemiseen osallistuvat vain määrittelyyn tarvittavat yliopistojen asiantuntijat ja Oodi kehitys (Oodi kehitys toimii toistaiseksi Change Advisory Boardina). Muiden ei tarvitse vaivata itseään "pienillä" asioilla.
Painopiste versiolle valitaan yliopistojen projektivastaavien kokouksessa. Painopiste asetetaan vuoden päässä olevalle versiolle samalla, kun arvioidaan juuri valmistunutta versiota. Koska versiota on kaksi vuodessa, on päällekkäin siis kaksi painopisteprosessia. Projektivastaavat nimittävät painopistealueen määrittelystä vastaavan työryhmän, jossa on riittävä edustus sekä yliopistojen jakauman että asiantuntemuksen osalta. Painopiste versiossa 2.9 oli PalauteOodi, kevään versiossa painopisteenä ovat OpeOodin vaatimukset ja marraskuussa valitaan esimerkiksi OpasOodin, HOPSin, roolien ja raportoinnin remontoinnin joukosta.
Uskon itse malliin näillä myyntiteeseillä: versiot ovat vaikuttavampia, kun niissä nostetaan selkeästi jonkin osa-alueen tasoa ja korjaukset sekä muu "pieni laitto" saadaan hoidettua tehokkaasti. Kunnollisella ylläpitomallilla varmistetaan ensinnäkin, että kokonaisuus pysyy kasassa ja kehittyy kokoajan ja toiseksi asiat tulevat varmasti käsitellyksi, ennakoitavissa ja seurattavissa olevalla tavalla. Pääkehitys on jokatapauksessa Oodi-konsortion kehittämisprojekteissa ja jatkossa varmasti myös RAKETTI-OPI:n projekteissa.
Mallikasta... Saa nähdä, mitä kuulumisia johtoryhmästä tulee.
(Liite: esitykseni johtoryhmälle 17.9.2009)
- antti@oodi.fi's blog
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjautuminen
Uusimmat blogimerkinnät
- Oodin rajapintojen tila
- Raketti ytimestä palveluihin
- Oppimisympäristöt ja integraatiot - kuulumisia
- Hops-työkalusta opiskelijan käyttöliittymäksi...
- Uuden uljaan uumoilua
- Syvällistä dokumentaatiota
- Vuoden 2010 työlista
- Ja nyt jotain aivan muuta!
- Kevään version painopisteenä OodiHOPSin parannukset
- Virtuaalikorkeakoulupäivät ja rajapintakoulu