Vuoden 2010 työlista

Vuonna 2010 Oodia kehitetään kahdella versiojulkaisulla. Huhtikuussa julkaistaan versio 3.0 jonka painopisteenä on HOPS-toiminnallisuus. Samalla toteutetaan myös kehitysprojektien edellyttämiä muutoksia. Lokakuussa ilmestyy versio 3.1, jonka painopistealue päätetään tämän kuun aikana. Tässä versiossa julkaistaan käyttöympäristön teknisiä päivityksiä ja työkalupäivityksiä sekä Haka-federaatioon perustuva kertakirjautumistoiminnallisuus. Tätä SSO-toiminnallisuutta (single-sign-on) tullaan käyttämään Oodin modernisointipolun mukaisissa uudistuvissa palveluissa.
 
Ensimmäinen näistä uusista palveluista on opettajan osio, joka on aikataulutettu valmistuvaksi kesäkuussa. Opettajan osion käyttöönotto edellyttää asiakkailta ws-arkkitehtuuriasennusta, sillä palvelut toteutetaan rajapintojen päälle. Opettajan osion toteutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota käytettävyyteen, käyttäjäyställisyyteen ja suorituskykyyn. Opettajia on kuunneltu jo suunnitteluvaiheessa ja he myös testaavat käytettävyyttä ja uusia toiminnallisuuksia pitkin projektia. Tämän projektin yhteydessä tuotetaan myös kokonaan uusi opintohallinnon käyttöliittymäohjeistus tai "käyttöliittymästandardi". Työstä tiedotetaan vielä tammikuun aikana ja sitä voivat kommentoida kaikki asiasta kiinnostuneet.
 
OodiWS-rajapinta-arkkitehtuuri on Oodin modernisoinnin selkäranka. Vuoden 2010 aikana toteutetaan ensisijaisesti opettajan osion vaatimia rajapintoja. Opintosuorituspalvelua laajennetaan ja uutena tuotetaan ilmoittautumiseen ja organisaatioon liityvät palvelut. Lisäksi tammikuussa käynnistetään jo toteutettujen palveluiden testaaminen. Tuotettavat testitapaukset ja automaattitestit laskevat jatkokehityksen kustannuksia.
 
OodiWS-asennuksia tehdään asiakkaiden pyyntöjen perusteella pitkin vuotta. Oodi Kehitys tukee asennuksissa, mutta varsinaiset asennuspalvelut tuottaa Codebakers Oy.
 
Vuoden 2010 järjestetään yksi tai kaksi Oodi Interest Group -tilaisuutta. Ensimmäinen näistä pidettäneen maaliskuussa ja yksi päivä varataa koulutukselle. Toinen tilaisuus järjestetään marraskuussa. Syyskuun opintoasiain päivien yhteydessä pyritään pitämään Oodi-päivä tai mahdollisesti viime vuotisen kaltainen tietojärjestelmäpäivä, riippuen järjestävän tahon intresseistä. Lokakuun yliopistojen it-päivillä järjestetään Oodin tekninen iltapäivä. Myös johdon strategiaseminaari järjestetään kuten viime vuonnakin.
 
Oodi Kehitys osallistuu jollakin panoksella juhannuksena Varsovassa pidettävään EUNIS-konferenssiin. Lisäksi osallistumme pohjoismaiseen NordForum-verkoston toimintaan. Itse osallistun eurooppalaiseen standardointiin CEN:in ja Suomen seurantaryhmän puitteissa.
 
Virkailijan palvelujen uudistaminen käynnistetään tänä vuonna. Tästä lisätietoa hieman tuonnempana. Työn tueksi tarvitaan asiantuntijaryhmä joka organisoituu helmikuun aikana.