Syksyn ohjelmasta

Oodi-konsortion WS-hanke valmistui parhaaseen elonkorjuuaikaan ja ensimmäinen asennus tehtiin Lappeenrantaan. Tiedonsiirtopalveluja tuotetaan parhaillaan lisää, mutta ne edellyttävät aina ison kasan pohjatyötä toimintalogiikan ja käsittelysääntöjen kaivamisen osalta. Työ kuitenkin etenee paloittain ja uusia palveluja päästään julkaisemaan. Myös asennus-ja kehittäjädokumentaatio vaativat vielä työstämistä.
 
OpeOodin suhteen on tehty työtä pitkään ja työ päästään vihdoin kilpailuttamaan syyskuussa. Mielenkiinnolla odotamme minkälaisia tarjouksia tämä ensimmäinen uuden arkkitehtuurin mukainen moduuli kirvoittaa.
 
Palvelupyyntöjä vastaanottavaan Jiraan on luotu tehokkaampi työnkulku ja Antti kiertää yliopistoja kertomassa sekä Jiran käytöstä että ylläpitoprosessista kokonaisuudessaan.
 
WinOodi-puolen modernisointia lähdetään valmistelemaan syksyn aikana. Tavoitteena on kartoittaa mahdollisia etenemismalleja ja valita näistä konsortion kannalta tehokkain. Samalla selvitetään synergiaedut Raketti-hankkeeseen.
 
Oodin versio 2.9 valmistuu 30.10. Version testauksen koordinointi ja testaaminen ovat kohta taas ajankohtaisia. Version suurimmat uudistukset kohdistuvat Palaute Oodiin, jonka suhteen lienee syytä pitää tiedotustilaisuus.
 
Tilaisuuksia syksyyn mahtuu yllinkyllin. Sivuille tullaankin lisäämään kalenteri jonne nämä kaikki saadaan näkyville ja laajemman joukon tietoon. On opintoasiainpäivää, it-päivää, oig jne.