RS3G-asiaa

Vietin 18.-19.11. Upsalassa RS3G Mobility Working Groupin tapaamisessa. Siellä käsiteltiin kansainväliseen liikkuvuuteen tähtäävien eurooppalaisten projektien nykytilaa, ja käytiin läpi todellisia esimerkkejä kv-liikkuvuusprosesseista (Thessalonikin yliopisto). Tällä hetkellä Euroopassa on käynnissä erilaisia standardisoimisprojekteja, sekä kv-liikkuvuuteen liittyviä rinnakkaisia ja/tai tukevia projekteja (esim. Europass), mutta todettiin, että käytännön toteutukset puuttuvat. Tämän takia perustettiin alityöryhmiä, kuten WSDL (rajapintamääritykset), arkkitehtuuri, pilotointi, rahoitus ja turva; alityöryhmät ottavat huomioon käynnissä olevan – erityisesti eurooppalaisen - standardisointityön. Tavoitteena on kuitenkin saada aikaan määritys ja sen jälkeen myös toteuttaa se. Työryhmän aikeet ovat tässä suhteessa selvät – ei puheita vaan tekoja. Ugh!
 
Oodi Kehitys (eli minä!) on mukana WSDL- ja arkkitehtuuriryhmissä. Olemme vaikuttamassa siihen, että syntyvät tulokset voidaan helpommin ottaa käyttöön myös Suomessa, erityisesti kuitenkin katsomme asiaa OodiWS:n kannalta.