Uutiset
Raketti ytimestä palveluihin
RAKETTI-hankkeen opintohallinnon osan asiantuntijaryhmät olivat eilen Jyväskylässä seitsemättä kertaa koolla yhdessä. TIETO-ryhmän puheenjohtaja Tuomas Orama (Metropolia) piiskasi omansa ja TEKNOLOGIA-ryhmän uudellleen lähtöruutuun kulkemalla kokonaisarkkitehtuurikäsikirjan kautta. Ja lähtöruudusta takaisin jo tehdyn työn pariin.
Nyt näyttää olevan selvää, että ensimmäisissä hankepapereissa tavoitteena esitetty "ydinjärjestelmä" ei ole se ensimmäinen etappi. "Ydinjärjestelmällä" on tarkoitettu lähinnä virkailijoiden käyttämää perusrekisteriä, jossa ovat ainakin opiskelijan perustiedot, opinto-oikeudet, suoritukset ja tutkinnot. Tällaisen ytimen käsitteiden määrittelyä kyllä tehdään, jotta yhteisiä palveluita voitaisiin määritellä, mutta nykyisin käytössä olevassa kehittyneessä opintohallinnon tietojärjestelmäkokonaisuudessa oleva ydin voi hyvinkin olla se viimeinen raketilla korvautuva osa.
Asiantuntijaryhmien käsitys oli, että tavoitteena ja työn fokuksena ovat ensimmäisessä vaiheessa palvelut. Erityisesti palvelut opiskelijoille tai oppijoille, kuten käsite laajemmin määritellään SADe-hankkeen puitteissa. Toisaalta palveluita on tuotettava opettajillekin, sillä yhdessä opiskelijoiden kanssa he ovat korkeakoulun toiminnan ytimessä. Käytännössä useat opiskelijan ja opettajan palvelut vaativat aina avukseen virkailijaa eli ei heitäkään unohdeta.
Eli palveluista lähdetään liikkeelle ja nyt sitten kokonaisarkkitehtuurin hengessä kaikkia palveluita hahmottaen. Palveluita pohdittaessa ensimmäinen tuotettava asia on kansallinen käsitemalli, joka asiallisesti muodostaa ne periaatteet, jolla yhteinen ydinjärjestelmäkin voisi toimia tietokantana. Ensimmäiseen toteutettuun tietojärjestelmäpalveluun on tosin vielä matkaa ja paljon vielä pohtimatta ja sitäkin enemmän päättämättä.
- antti@oodi.fi's blog
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjautuminen
Uusimmat blogimerkinnät
- Pohjoismainen prosessien vertailu ja Suomi-Ruotsi -yhteistyö
- Oodin rajapintojen tila
- Raketti ytimestä palveluihin
- Oppimisympäristöt ja integraatiot - kuulumisia
- Hops-työkalusta opiskelijan käyttöliittymäksi...
- Uuden uljaan uumoilua
- Syvällistä dokumentaatiota
- Vuoden 2010 työlista
- Ja nyt jotain aivan muuta!
- Kevään version painopisteenä OodiHOPSin parannukset