Uutiset
Oppimisympäristöt ja integraatiot - kuulumisia
Oppimisympäristöintegraatiotyöryhmä kokoontui 24.2.2010 CSC:llä sekä etänä. Kävimme läpi syksyisiä tuotoksiamme ja päätimme jatkaa työskentelyämme seuraavalla tavalla.
Peruskäyttötapauksia työstetään eteenpäin Teemu Ajalinin johdolla. HY tekee käyttötapauskartoituksen niistä tavoitteena validoida käyttötapaukset. Samalla saadaan niihin lihaa (tai soijaa) luiden ympärille. HY:llähän on kombinaatio Oodi+Moodle. TaY (Opsu+Moodle) ja OY (Oodi+Optima) pyrkivät myös tekemään omat validointinsa HY:n pohjatyön perusteella.
Tämän lisäksi päätettiin perustaa työryhmä pohtimaan välittäjäpalvelun vaatimusmäärittelyjä. Välittäjäpalvelu (työnimikkeellä "mokkula") on arkkitehtuurissa opintohallinnon perusjärjestelmien ja oppimisympäristöjen välissä hallitsemassa kahdenvälistä liikennettä ääripäiden välillä sekä normalisoimassa sitä. Jonkinlaisella suomea muistuttavalla nörttikielellä tämä tarkoittaa sitä, että koska meillä on useampi kuin yksi perusjärjestelmä (mm. Oodi, Opsu, Winha) ja oppimisympäristö (esim. Moodle 2.0, Optima), niiden rajapintatoiminnallisuus ja tietomallit ovat heterogeenisiä. Eli ne toimivat omalla tavallaan. Mokkulan ajatellussa kolmikerrosarkkitehtuurissa sämpyläosat (pluginit) kommunikoivat ääripäiden kanssa. (Soija)pihvi välissä muodostaa koordinoivat kerroksen. Se saa ääripäiltä normalisoidun viestin jonka se välittää eteenpäin. Esim. Moodle 2.0-viesti tulee Moodle-pluginille, joka normalisoi sen yhteiseen tietomalliin (esim. XDW, M), antaa pihvikerrokselle, joka välittää sen Oodi-pluginille, joka denormalisoi saadun viestin Oodi-kielelle ja kutsuu sitten Oodin rajapintaa. Ja sama toiseen suuntaan. Luonnollisesti vaatimustyössä meitä kiinnostaa myös sellaiset asiat kuin tilallisuus/tilattomuus, transaktiot, vikasietoisuus, suorituskyky, turvallisuus sekä - jos katsoisimme jo pidemmälle määrittelytyöhön - ESB:t, BPEL:it ja monet, monet muut vastaavat lyhenteet...
Välittäjäpalvelu on mielestämme malli, joka voi soveltua muihinkin vastaaviin käyttötapauksiin oppimisympäristöintegraation lisäksi. Se voi myös olla ratkaisu, joka sopii kansalliseen RAKETTI-OPI-arkkitehtuuriin. Tämä jää nähtäväksi, mutta jonkinlainen positiivinen tunne meillä ryhmäläisillä asiasta on.
Allekirjoittanut on välittäjäpalvelutyöryhmän vetäjänä. Koska mokkula on tavaramerkki, tarvitaan tietysti parempi nimi välittäjäpalvelulle. Ehdotuksianne otetaan vastaan!
- jorkorki's blog
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjautuminen
Uusimmat blogimerkinnät
- Oodin rajapintojen tila
- Raketti ytimestä palveluihin
- Oppimisympäristöt ja integraatiot - kuulumisia
- Hops-työkalusta opiskelijan käyttöliittymäksi...
- Uuden uljaan uumoilua
- Syvällistä dokumentaatiota
- Vuoden 2010 työlista
- Ja nyt jotain aivan muuta!
- Kevään version painopisteenä OodiHOPSin parannukset
- Virtuaalikorkeakoulupäivät ja rajapintakoulu
Välittäjäpalvelua esitelty jo rajapintakoulussa
Perjataina, 12.3. esitimme Antin kanssa välittäjäpalvelun arkkitehtuuria - siis ideaa siitä, millainen se olisi. Välittäjäpalvelun arkkitehtuuri oli esityksessämme nimeltään hampurilaisarkkitehtuuri. Tulin siihen tulokseen, että ideamme on työstämisen arvoinen.
Kysymys: Kalvoja
[ ] kannattaa
[ ] ei kannata
tehdä nälkäisenä.
Hampurilaisarkkitehtuurin kuvaukset
Jorman mainitsemat, rajapintakoulussa esitellyt välittäjäpalvelu arkkitehtuurin materiaalit ym. löytyvät rajapintakoulun linkistä:
http://palvelut.virtuaaliyliopisto.fi/kokousymparisto/kokous/3033
Käyttötapauskartoituksen osalta asiat ovat edenneet
Käyttötapauskartoituksen osalta asiat ovat edenneet. Aivan aikataulussa ei olla - tavoitteenahan oli saada kartoitus valmiiksi pääsiäisen aikoihin.
Olemme Vuorisen Lauran kanssa hioneet käyttötapauksia. Käyttötapauksethan löytyvät Wikistä: http://wiki.helsinki.fi/pages/viewpage.action?pageId=51446333
Wiki-sivun käyttötapauksiin kannattaa suhtautua vielä varauksella. Viime viikon torstaina järjestettiin työpaja, jossa käyttötapauksia ja avoimia kysymyksiä käytiin läpi laitos- ja tdk-väen kanssa. En ollut itse mukana - pikkulinnut kuitenkin kertoivat, että yllätyksiä tuli vastaan. Työpajan pohjalta on valmisteilla muistio, joka on vielä kesken.
Täältä suunnalta palataan asiaan, kun asiat tästä taas nytkähtävät eteenpäin...