Uutiset
Opintohallinnon päivät Vaasassa
Tämän vuoden opintohallinnon päivät pidettiin Vaasassa. Ensimmäinen päivä omistetettiin Raketti-hankkeelle. Voidaan todeta että kaikille toimijoille tuntuu muodostuneen hyvin samankaltainen tulevaisuuden visio, jonka ydintä ovat yhteiskäyttöiset palvelut ja hyvin toteutetut rajapinnat. Yhteisistä kirjaamiskäytännöistä sopiminen ja OPI-hankkeen linjaaman siirtorekisterin toteuttaminen ovat jatkossa työstettäviä asioita.
Mitään radikaalia muutosta ei ole lähitulevaisuudessa näkyvissä, vaan kyseessä on enemmänkin siirtyminen uuteen toimintatapaan ja toimintakulttuuriin. Järjestelmätasolla siirtymä on aikaavievä prosessi. Oodin osalta muutokseen on jo lähdetty viime vuonna rajapintaprojektin myötä. OpeOodin toteutus tukee myös uutta toimintamallia, joten meillä tulee ensi keväänä olemaan jo mukavasti kokemusta uuden mallin toteuttamisesta ja siihen liittyvistä haasteista.
Oodi Kehitys järjesti aamupäivällä oman sessionsa opettajan roolista. Kimmokkeen pohdinnalle antoi OpeOodin määrittelyn yhteydessä käyty keskustelu. Sama sessio tullaan järjestämään 27.10. Turussa ennen teknistä iltapäivää 27.10. ).
- uolia's blog
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjautuminen
Uusimmat blogimerkinnät
- Oodin rajapintojen tila
- Raketti ytimestä palveluihin
- Oppimisympäristöt ja integraatiot - kuulumisia
- Hops-työkalusta opiskelijan käyttöliittymäksi...
- Uuden uljaan uumoilua
- Syvällistä dokumentaatiota
- Vuoden 2010 työlista
- Ja nyt jotain aivan muuta!
- Kevään version painopisteenä OodiHOPSin parannukset
- Virtuaalikorkeakoulupäivät ja rajapintakoulu